Senioripalvelut

Ota yhteyttä ›

Hemman kotipalvelu

Seniorien palvelut kotiin


Seniorien arki voi joskus tuntua yksinäiseltä ja arjen askareet hankalilta selviytyä yksin. Murehtia ei kuitenkaan tarvitse, Hemma-avustajat ovat apunasi!

Kukapa meistä ei haluaisi asua kotonaan, tutussa ja tärkeässä ympäristössä niin pitkään kuin mahdollista? Joskus vain kaipaamme hieman apua kotiin siellä pärjätäksemme.

Hemman kotipalvelu on seniorien tukena arjen käänteissä ja erilaisissa kodin puuhissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja muualla Suomessa. Olemme tuttu ja turvallinen kumppani, joka askeltaa arkea yhdessä kanssasi tai läheisesi rinnalla ja tekee elämästä hetki kerrallaan helpompaa. Hemma-avustaja voi olla apunasi kuin omaisesi. Ota yhteyttä ja aloitetaan yhteinen taival sujuvampaan arkeen! 

Hemmalta saat kaikki kodin palvelut – sinä voit keskittyä nauttimaan olostasi kotona.

Mitä kaikkea seniorin kotipalvelu tarkoittaa?


Me tulemme auttamaan juuri niihin kodin ja arjen askareisiin, joihin on tarve. Sinä päätät.

Hemman senioreille tarjoama kotipalvelu on turvallisen arjen ankkuri ja päivän yksinäisten hetkien piristäjä. Me autamme ylläpitämään kotona asumisen edellytyksiä, mukavuutta ja tekemään päivien pienistäkin hetkistä parempia.

Hemman kotipalveluita senioreille Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja muualla Suomessa ovat muun muassa:

Mielessäkin jotakin muuta? Älä epäröi kysyä! Muistathan myös:

  • Kotipalvelumme on kotitalousvähennyskelpoista
  • Seniorien tukipalveluissa joissa suunnitelma, alv 0%
  • Aina oma, nimetty Hemma-avustaja
  • Kuulumiset joka käynnin jälkeen
  • Ei erillistä veloitusta kilometrikorvauksista tai muista lisäkuluista
  • Veloitus tapahtuu vain asiakkaan luona vietetystä ajasta
  • Toimimme arkisin klo 8–18 välillä ellei toisin sovita
  • Minimiaika käynnille 2 h
  • Maksutapana lasku ja myös palveluseteli
Ota yhteyttä ›

Hemma-avustaja hinnasto (Alv 0%)


Selkeä ja läpinäkyvä hinnasto säännölliselle avulle kotiin. Ei erillistä veloitusta kilometrikorvauksista tai muista lisäkuluista. Veloitus tapahtuu vain asiakkaan luona vietetystä ajasta.

Suosittu

Kevyet tehtävät

43€/h

  • Päivittäisissä toimissa avustaminen
  • Seuranpito, ruoanlaitto ja ruokailuapu
  • Kotitaloustyöt, ja esim. vaatehuolto
  • Asiointiapu, ja esim. kaupassa ja apteekissa käynti
  • Liikunta ja ulkoilu, ja esim. lääkärikäynnit
  • Avustaja harrastuksiin, ja esim. teatteriin ja museoon
  • Aina oma, nimetty Hemma-avustaja
  • Minimiaika käynnille 2 h

Kotitalousvähennyksen 60% jälkeen
17,20 €/h

Tilaa tästä ›

Vaativat tehtävät

48€/h

  • Vaativat avustustehtävät
  • WC-toimissa avustaminen
  • Pesutoimissa avustaminen, suihkutus ja nostot
  • Talkkaripalvelu sekä pihatyöt
  • Tietoteknisten laitteiden kanssa avustaminen
  • Omaishoidon lomitukset
  • Aina oma, nimetty Hemma-avustaja
  • Minimiaika käynnille 2 h

Kotitalousvähennyksen 60% jälkeen
19,20 €/h

Tilaa tästä ›

60% palveluidemme hinnasta on koti­talous­vähennys­kelpoista.

Hemma kuuluu sosiaalipalveluiden tuottajarekisteriin, joten voit ostaa meiltä tarvitsemasi Hemman palvelut arvonlisäverottomasti, kun sinun tai läheisesi toimintakyky on alentunut pysyvästi tai väliaikaisesti.

Tutustu vaihtoehtoihin ja ota yhteyttä, niin räätälöimme sinulle sopivan palvelun. Palvelumme suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaiden tarpeisiin, oli kyse sitten senioreista tai perheistä. Hemma on saanut kiitosta asiakkailtaan luotettavista ja joustavista kotipalveluistaan, jotka tukevat arkea ja parantavat elämänlaatua. Ylävalikon Referenssejä-osiosta löydät asiakaskokemuksia siitä, miten Hemma on tuonut mielenrauhaa ja aikaa tärkeämmille asioille.

Tilaa veloitukseton tutustumis­käynti!

Veloitukseton tutustumiskäyntimme ei velvoita mihinkään. Tutustumiskäynnillä tapaamme seniorin sekä yleensä myös seniorin omaisen, keskustelemme seniorin toiveista ja katsomme yhdessä, kuka Hemma-avustajista olisi juuri se oikea henkilö auttamaan arjen askareissa. Tilaa tutustumiskäynti soittamalla numeroon 050 486 9931 tai jätä viesti niin olemme yhteydessä sinuun.

Tilaa tutustumiskäynti ›

1.

Tilaa ilmainen tutustumiskäynti. Käydään yhdessä läpi, missä voimme auttaa.

2.

Katsomme yhdessä sopivan Hemma-avustajan ja käyntien ajankohdat.

3.

Hemma-avustajan säännölliset käynnit alkavat ja saat viestin kuulumisista jokaisen käynnin jälkeen.

Olemme arkesi seuralainen

Seniorit kokevat paljon yksinäisyyttä, eikä kaikilla ole läheisiä tukenaan. Me olemme mielellämme myös arkesi seurakaveri, kun sellaista kaipaat.

Jokainen meistä ikävöi välillä toista ihmistä, jonka kanssa höpötellä maailman menosta ja arjen käänteistä. Sen lisäksi, että autamme sinua kotisi askareissa ja päivittäisissä rutiineissa, pidämme enemmän kuin mielellämme myös seuraa! Pienet hetket voivat rakentua vaikka kahvikupposesta tai pienestä lenkistä käsikynkässä. Osaavat Hemma-avustajat kehittelevät mielellään myös jotakin virikkeellisempää, kuten vaikkapa ulkoilua tai kulttuurin nautintoja. Sinä toivot, me toteutamme! 

Ota yhteyttä ›

Hei omainen, olemme sijaisesi, kun kaipaat taukoa

Kun ihminen ikääntyy ja kaipaa yhä enemmän apua, omaishoitajien ja omaisten käsiin kasautuu paljon hoidettavaa – myös sinä tarvitset joskus taukoa!

Hyvinvoiva omainen edesauttaa myös seniorin hyvinvointia. Kukaan meistä ei jaksa puurtaa päivästä toiseen ilman taukoja, mikä pätee myös läheisen auttamiseen! Kun sinä olet tauon tarpeessa, turvallinen Hemma-avustaja ottaa mielellään paikkasi hetkeksi. Me pidämme läheisestäsi huolta ja hoidamme sovitut arkiset askareet – pienen tauon jälkeen sekä sinä että omaisesi jaksatte taas yhdessä paremmin.

Ota yhteyttä ›

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!